Tietosuoja

Saldon lainat saat kumppaniksesi parissa minuutissa eikä sinun tarvitse lähettää meille yhtään ainutta paperidokumenttia.

Tact Finance Oy:n tietosuojakäytännöt

Tietosuoja

Toimimme rekisterinpitäjänä, joten olemme sitoutuneet suojelemaan asiakkaidemme oikeuksia ja yksityisyyttä sekä varmistamaan heidän henkilötietojensa turvallisuuden. Tämä tietosuojakäytäntö kuvaa kuinka keräämme, käytämme, tallennamme ja suojaamme henkilötietoja.

Käyttämällä verkkosivustoamme, palveluitamme ja tuotteitamme ja ottamalla meihin yhteyttä annat suostumuksen henkilötietojesi keräämiseen, käsittelyyn ja luovuttamiseen tämän tietosuojakäytännön mukaisesti.

Miksi keräämme henkilötietoja?

Tietojen kerääminen on välttämätöntä, jotta voimme tarjota asiakkaillemme tuotteitamme ja palveluitamme sekä täyttääksemme lain vaatimukset ja kyetäksemme toimimaan lain edellyttämällä tavalla. Tietoja käytetään myös toimintamme ja tuotteidemme kehittämiseen sekä viestintään asiakkaillemme.

Mitä tietoja keräämme?

Henkilötietoja kerätään useimmiten suoraan asiakkailtamme. Näin kerättyjä tietoja ovat esimerkiksi nimi, henkilötunnus ja osoitetiedot. Tietoja kertyy myös tuotteidemme tai palveluidemme käytöstä. Tämä ei kuitenkaan riitä ja näin kertyneiden tietojen lisäksi tarvitsemme muita tietoja, joilla täydennämme saamiamme tietoja tai joilla voimme varmistaa tietojen ajantasaisuuden ja paikkansapitävyyden.

Kenelle tietoja luovutetaan?

Henkilötietoja ei lähtökohtaisesti luovuteta. Tietoja voidaan kuitenkin luovuttaa palveluntarjoajillemme voidaksemme palvella asiakkaitamme paremmin, tehdäksemme parempia luottopäätöksiä ja toimiaksemme lain edellyttämällä tavalla.

Mitä oikeuksia asiakkaillamme on koskien henkilötietoja?

Asiakkaillamme on aina oikeus tarkistaa rekisteröimämme henkilötiedot ja korjata mahdolliset virheelliset tai vanhentuneet tiedot ja vaatia käsittelyn kannalta tarpeettomien henkilötietojen poistamista sekä kieltää ja peruuttaa suoramarkkinointiin, mielipide- ja markkinointitutkimuksiin osallistumisensa.

Käytämmekö automatisoitua päätöksentekojärjestelmää?

Antamamme luottopäätökset perustuvat automatisoituun päätöksentekoon. Asiakkaamme voivat pyytää, että heitä koskevat luottopäätökset tehdään manuaalisesti, ilmaista mielipiteensä tai riitauttaa automaattiset päätökset, kun päätöksellä on asiakasta koskevia oikeusvaikutuksia tai merkittäviä muita vaikutuksia.

Lisätietoja on alla olevassa tietosuojakäytännössä.

TACT FINANCE OY TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ

I. YLEISET SÄÄNNÖKSET

1.Tact Finance Oy, y-tunnus 3246454-7, osoite: Pitkämäenkatu 4 A, 20250 Turku (jäljempänä yritys), sitoutuu kunnioittamaan yksityisyyttäsi ja henkilötietojasi ja suojaamaan oikeuttasi henkilötietojesi lailliseen käsittelyyn. Tämä tietosuojakäytäntö (jäljempänä "käytäntö") tarjoaa yksityiskohtaisia tietoja henkilötietojesi tai muiden sinusta mahdollisesti keräämiemme tietojen käsittelystä.

2.Henkilötietojasi käsitellään Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679, tietosuojalain 1050/2018, rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämistä koskevan lain 444/2017 sekä muiden henkilötietojen suojaa säätelevien säädösten kanssa yhteensopivalla tavalla.

II. MÄÄRITELMÄT

3.Henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön - “rekisteröityyn”, liittyviä tietoja; tunnistettavissa olevana pidetään luonnollista henkilöä, joka voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa erityisesti tunnistetietojen, kuten nimen, henkilötunnuksen, sijaintitiedon, verkkotunnistetietojen taikka yhden tai useamman hänelle tunnusomaisen fyysisen, fysiologisen, geneettisen, psyykkisen, taloudellisen, kulttuurillisen tai sosiaalisen tekijän perusteella.

4.Rekisteröidyllä tarkoitetaan henkilöä, jonka henkilötietoja yritys käsittelee tai aikoo käsitellä määritellyin keinoin ja määriteltyihin tarkoituksiin.

5.Asiakkaalla tarkoitetaan henkilöä, joka on hakenut yritykseltä rahoituspalveluja, sekä hänen puolisoaan; tai (ii) henkilöä, jonka kanssa yritys on tehnyt sopimuksen asiaankuuluvien rahoituspalvelujen tarjoamisesta.

6.Muut tässä käytännössä käytetyt määritelmät on ymmärrettävä sellaisina kuin ne on määritelty kansallisessa lainsäädännössä ja Euroopan unionin säädöksissä.

III. HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN TARKOITUS JA OIKEUSPERUSTE

7.Yritys käsittelee henkilötietojasi seuraaviin tarkoituksiin:

7.1 Rekisteröityjen yksilöiminen ja tunnistaminen;

7.2 Luottokelpoisuuden arviointi;

7.3 Suoramarkkinointi;

7.4 Luottosopimusten täytäntöönpano;

7.5 Lainsäädännön asettamien velvoitteiden täyttäminen;

7.6 Velanhoito (luotonhallinta, perintä yms.);

7.7 Yrityksen oikeutettujen etujen suojaaminen.

7.8 Kuluttajaluotonantotoimintaan liittyvien tehtävien ja palveluiden hoito ja kehittäminen.

8.Henkilötietojasi voidaan käsitellä yrityksessä seuraavista syistä:

8.1 Rekisteröidyn suostumus. Olet antanut suostumuksen henkilötietojesi käsittelyyn tämän käytännön osassa III määriteltyihin tarkoituksiin tai joihinkin näistä tarkoituksista.

8.2 Luottosopimus. Henkilötietojesi käsittely on välttämätöntä sen luottosopimuksen toteuttamisen varmistamiseksi, jonka osapuolena olet, tai käsittely on välttämätöntä, jotta voimme ryhtyä toimiin saatuamme luottosopimushakemuksesi.

8.3 Lakisääteinen velvoite. Henkilötietojesi käsittely on välttämätöntä, jotta voimme täyttää yritykseen sovellettavien Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön vaatimukset.

8.4 Oikeutettu etu. Tietojen käsittely on välttämätöntä asiakkaan etujen ja yrityksen etujen suojaamiseksi.

IV. KERÄTTÄVÄT HENKILÖTIEDOT

9.Yritys kerää seuraavia henkilötietoja tämän käytännön osassa III määriteltyihin tarkoituksiin:

9.1 Henkilöön liittyvät tiedot (nimi, sukunimi, henkilötunnus, kotikunta, arvo, ammatti, koulutus).

9.2 Rekisteröidyn tunnistamiseen ja yksilöimiseen liittyvät tiedot (kopio henkilöllisyystodistuksesta, tunnistustapa ja tunnistuksen päivämäärä, IP-osoite, videotallenne ja videotallenteen tai valokuvan päivämäärä).

9.3 Asiakkaan yhteystiedot (puhelinnumero, kotiosoite, sähköpostiosoite).

9.4 Tiedot siviilisäätystä (siviilisääty, alaikäisten lasten määrä).

9.5 Maksuihin liittyvät tiedot (pankkitilin ja (tai) maksukortin numerot, maksutavan yksilöllinen teksti, maksutyyppi, maksupäivä, maksutositteen numero, yksilöllinen tapahtuma-arkiston numero, asiakkaan koodi maksunsaajan tietojärjestelmässä, valuuttayksikkö)

9.6 Luottokelpoisuuden arviointiin liittyvät tiedot (tulosi ja perheesi tulot, tulolaji, rahoitusvelat rahoituslaitoksille tai muille henkilöille, luottoluokitus, tiedot nykyisistä ja entisistä työnantajista, liiketoimintaan liittyvät tiedot, pysyvät ja yksittäiset sosiaalietuudet, olosuhteet, jotka voivat vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen tai kykyyn maksaa takaisin tai maksaa laina, muut merkittävät olosuhteet, jotka liittyvät taloudelliseen tilanteeseen tai kykyyn täyttää velvoitteet asianmukaisesti.

9.7 Tieto siitä, että sinulla ei ole asetettu lainakieltoa tai, että oikeustoimikelpoisuuttasi ei ole rajoitettu.

9.8 Verkkosivujen käyttäytymis- ja käyttötiedot, jotka sisältävät henkilön verkkokäyttäytymisen ja palveluiden käytön seurannan evästeiden ja muiden seurantateknologioiden avulla. Kerättävät tiedot koostuvat esimerkiksi henkilön sivustolla tekemistä toimenpiteistä.

V. SÄÄNNÖNMUKAISET TIETOLÄHTEET

10.Henkilötietojasi kerätään seuraavista lähteistä:

10.1 rekisteröidyltä itseltään;

10.2 luottolaitoksilta;

10.3 Väestörekisterikeskukselta;

10.4 Suomen Asiakastieto Oy:n ylläpitämästä luottotietorekisteristä;

10.5 Bisnode Finland Oy:n ylläpitämästä luottotietorekisteristä;

10.6 viranomaisten pitämistä rekistereistä lain sallimissa rajoissa;

10.7 valvontaviranomaisilta;

10.8 luotonvälittäjänä toimivilta itsenäisiltä yrityksiltä silloin, kun luotonhakija tekee luottohakemuksen luotonvälittäjälle;

10.9 Muista kolmannen osapuolen rekistereistä ja tietojärjestelmistä, kun asiakkaan henkilötietoja käsitellään lakien vaatimusten mukaisesti.

VI. SÄÄNNÖNMUKAISET TIETOJEN LUOVUTUKSET

11.Henkilötietojasi luovutetaan muille osapuolille siinä määrin kuin on tarpeen tämän käytännön osiossa III määriteltyihin tarkoituksiin.

12.Yritys voi siirtää tämän käytännön osassa IV määritetyt henkilötiedot seuraaville tahoille:

12.1 Rekisterinpitäjän kanssa samaan konserniin kuuluville yhtiöille.

12.2 Henkilöt, jotka osallistuvat kulutusluottosopimuksen tai minkä tahansa muun sopimuksen tekemiseen, muuttamiseen ja täytäntöönpanoon (esimerkiksi käännös-, viestintä-, tulostus-, posti- ja maksupalveluja tarjoavat henkilöt sekä rahoituslaitokset, notaarit, takaajat, kirjanpito- tai IT -palveluja tarjoavat yritykset) .

12.3 Rahoituspalveluja tarjoavat pankit, luotto- ja rahoituslaitokset.

12.4 Uusi velkoja velan siirtyessä.

12.5 Kolmannet osapuolet, joille yritys toimittaa asiakkaan kanssa tehdystä sopimuksesta johtuvat vaatimukset.

12.6 Yrityksen oikeutettujen etujen turvaamiseen osallistuvat kolmannet osapuolet (kuten perintäpalvelun tarjoaja).

12.7 Kolmannet osapuolet, jotka liittyvät yrityksen lain edellyttämiin tehtäviin (esimerkiksi tuomioistuimet, Verohallinto, tietosuojavaltuutettu, poliisi).

12.8 Kolmannet osapuolet, jotka tarvitsevat henkilötietoja varmistaakseen asiakkaan kanssa tehdyn kulutusluottosopimuksen.

12.9 Sijoittajat ja mahdolliset sijoittajat edellyttäen, että nämä henkilöt varmistavat henkilötietojen luottamuksellisuuden ja suojan.

12.10 Erillisestä hakemuksesta kotimaiset ja ulkomaiset luotto- ja rahoituslaitokset tai välittäjät, jos nämä henkilöt pyrkivät tarjoamaan asiakkaan pyynnöstä palveluja. Esimerkiksi talousneuvonantajat, lakimiehet, tilintarkastajat ja muut palveluntarjoajat, edellyttäen että nämä henkilöt takaavat luottamuksellisuuden ja henkilötietojen suojan.

13.Joissakin tapauksissa henkilötietojasi voidaan siirtää Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Tällaiset siirrot voidaan toteuttaa vain laillisin perustein.

VII. HENKILÖTIETOJEN SÄILYTYSAIKA

14.Yritys säilyttää henkilötietoja niin kauan kuin niitä tarvitaan tietojenkäsittelyä varten. Kun henkilötietoja ei enää tarvita, ne tuhotaan tai anonymisoidaan, lukuun ottamatta niitä tietoja, jotka on lain mukaan säilytettävä.

15.Henkilötietoja käsitellään sopimussuhteen voimassaoloajan. Sopimussuhteen päättymisen jälkeen tiedot poistetaan 10 vuoden kuluttua rekisterinpitäjän noudattaman poistamisprosessin mukaisesti. Jos et ole täyttänyt luottosopimuksen mukaisia velvoitteitasi yritystä kohtaan, sopimussuhde kanssasi ei ole päättynyt.

16.Mikäli luotonhakijan ja rekisterinpitäjän välistä luottosopimusta ei synny henkilötietojen vastaanottamisen jälkeen henkilötiedot poistetaan 24 kuukauden kuluessa luottohakemuksen vastaanottopäivästä.

17.Sopimussuhteen päättyessä yritys ja samaan konserniin kuuluvat yhtiöt, voivat käsitellä henkilötietojasi suoramarkkinointitarkoituksiin sovellettavan lain mukaisesti.

VIII. REKISTERÖIDYN OIKEUDET

18.Oikeuksiisi kuuluu:

18.1 tietää (olla tietoinen) henkilötietojesi käsittelystä;

18.2 tutustua käsiteltyihin henkilötietoihisi ja niiden käsittelyyn;

18.3 vaatia henkilötietojesi oikaisemista, poistamista (oikeus tulla unohdetuksi) tai rajoittaa henkilötietojesi käsittelyä;

18.4 saada henkilötiedot jäsennellyssä, yleisesti käytetyssä ja koneellisesti luettavassa muodossa (oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen);

18.5 oikeus olla eri mieltä henkilötietojesi käsittelystä;

18.6 vastustaa henkilötietojen käsittelyä ja automaattisesti tehtäviä yksittäispäätöksiä (laissa säädettyjä poikkeuksia lukuunottamatta)

19.Ilman henkilöllisyytesi tunnistamista yritys ei saa toimittaa henkilötietoja sinusta tai niihin liittyviä tietoja.

20.Sinulla on oikeus saada rekisterinpitäjältä vahvistus siitä, että sinua koskevia henkilötietoja käsitellään tai että niitä ei käsitellä, ja jos näitä henkilötietoja käsitellään, oikeus saada pääsy henkilötietoihin.

21.Sinulla on oikeus vaatia, että rekisterinpitäjä oikaisee ilman aiheetonta viivytystä rekisteröityä koskevat epätarkat ja virheelliset henkilötiedot. Ottaen huomioon tarkoitukset, joihin tietoja käsiteltiin, rekisteröidyllä on oikeus saada puutteelliset henkilötiedot täydennettyä, muun muassa toimittamalla lisäselvitys.

22.Sinulla on oikeus saada yritys poistamaan sinua koskevat henkilötiedot ilman aiheetonta viivytystä, ja yrityksellä on velvollisuus poistaa henkilötiedot ilman aiheetonta viivytystä, edellyttäen että jokin seuraavista perusteista täyttyy:

22.1 henkilötietoja ei enää tarvita niihin tarkoituksiin, joita varten ne kerättiin tai joita varten niitä muutoin käsiteltiin;

22.2 peruutat suostumuksen, johon käsittely on perustunut, eikä käsittelyyn ole muuta laillista perustetta;

22.3 vastustat käsittelyä, joka on tapahtunut suostumuksen perusteella eikä käsittelyyn ole olemassa muuta perusteltua syytä tai laillisia velvotteita;

22.4 kiellät tietojen käsittelyn suoramarkkinointia varten;

22.5 henkilötietojasi on käsitelty lainvastaisesti.

23.Henkilötiedot on poistettava unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön perustuvan rekisterinpitäjään sovellettavan lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi;

24.Jos yritys on julkistanut henkilötiedot ja sillä on velvollisuus poistaa tiedot, sen on käytettävissä oleva teknologia ja toteuttamiskustannukset huomioon ottaen toteutettava kohtuulliset toimenpiteet, muun muassa tekniset toimet, ilmoittaakseen henkilötietoja käsitteleville rekisterinpitäjille, että rekisteröity on pyytänyt kyseisiä rekisterinpitäjiä poistamaan näihin henkilötietoihin liittyvät linkit tai näiden henkilötietojen jäljennökset tai kopiot. Edellä olevaa ei sovelleta, jos käsittely on tarpeen:

24.1 sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta koskevan oikeuden käyttämiseksi;

24.2 yritykseen sovellettavaan unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön perustuvan, käsittelyä edellyttävän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi tai jos käsittely tapahtuu yleistä etua koskevan tehtävän suorittamista tai yritykselle kuuluvan julkisen vallan käyttämistä varten;

24.3 yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia taikka tieteellisiä tai historiallisia tutkimustarkoituksia tai tilastollisia tarkoituksia varten 89 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jos oikeus tulla unohdetuksi todennäköisesti estää kyseisen käsittelyn tai vaikeuttaa sitä suuresti;

24.4 oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.

25.Sinulla on oikeus pyytää yritystä rajoittamaan tietojesi käsittelyä yhdessä seuraavista tapauksista:

25.1 kiistät henkilötietojen paikkansapitävyyden, jolloin käsittelyä rajoitetaan ajaksi, jonka kuluessa yritys voi varmistaa niiden paikkansapitävyyden;

25.2 käsittely on lainvastaista ja vastustat henkilötietojen poistamista ja vaadit sen sijaan niiden käytön rajoittamista;

25.3 yritys ei enää tarvitse kyseisiä henkilötietoja käsittelyn tarkoituksiin, mutta sinä tarvitset niitä oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi;

25.4 vastustat henkilötietojen käsittelyä odottaen sen todentamista, syrjäyttävätkö yrityksen oikeutetut perusteet rekisteröidyn perusteet.

26.Kun henkilötietoja käsitellään suoramarkkinointitarkoituksiin, sinulla on oikeus milloin tahansa kertomatta syytä vastustaaa sinua koskevien henkilötietojen käsittelyä tällaisiin markkinointitarkoituksiin, mukaan lukien profilointi siltä osin kuin se liittyy tällaiseen suoramarkkinointiin.

27.Pyyntö edellä mainittujen oikeuksien käyttämisestä voidaan tehdä kirjallisesti.

VIII. YRITYKSEN OIKEUDET

28.Yrityksellä on oikeus käsitellä henkilötietojasi tämän käytännön osassa III mainitun oikeusperusteen nojalla ja osassa III määriteltyihin tarkoituksiin.

29.Yrityksellä on oikeus olla ottamatta huomioon hakemustasi luottosopimuksen tekemisestä tai kieltäytymästä luottosopimuksen tekemisestä, jos luottosopimuksen tekemiseen tarvittavia henkilötietojasi ei ole annettu.

30.Rekisterinpitäjä ja rekisterinpitäjän kanssa samaan konserniin kuuluvat yritykset ja näiden palvelutoimittajat voivat luovuttaa tietoja voimassaolevan Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön sallimissa ja velvoittamissa rajoissa esimerkiksi viranomaisten tietopyyntöihin vastattaessa.

31.Rekisterinpitäjä voi tallentaa asiakkaan ja asiakaspalvelun välillä käydyt puhelinkeskustelut ja käyttää näin syntyneitä tallenteita asiakaspalvelutapahtumien todentamiseen ja asiakaspalveluhenkilöstön koulutukseen.

X. EVÄSTEET JA SEURANTA

32.Rekisterinpitäjä kerää, käsittelee ja analysoi verkkosivujensa käyttöön liittyviä tietoja.

33.Rekisterinpitäjä käyttää evästeitä ja muuta vastaavaa teknologiaa, jotta se voi toimittaa asiakkaille tuotteita ja palveluita, tarjota turvallisen verkkoympäristön, ehkäistä väärinkäytöksiä, toteuttaa markkinointitoimia, mahdollistaa paremman asiakaskokemuksen verkossa, seurata verkkosivustojen analytiikkaa ja tarjota mahdollisimman kiinnostavaa sisältöä.

34.Asiakas voi valita selaimen asetuksista, hyväksyykö evästeiden käytön. Jos evästeiden käyttöä ei hyväksytä, voi verkkosivustoa käyttää, mutta valinta voi rajoittaa sivustojen ja palveluiden toiminnallisuutta.

35.Lisätietoja on saatavilla tarvittaessa rekisterinpitäjän internetsivuilta.

XI. LOPPUSÄÄNNÖKSET

36.Jos sinulla on kysyttävää henkilötietojen käsittelystä, voit ottaa yhteyttä yritykseen sähköpostitse: privacy.fi@tact.fi, puhelimitse 06000 55000 (2,00 min/€ + pvm/mpm) tai kirjeitse: Tietosuojavastaava, Juhana Herttuan puistokatu 3, 20200 Turku.

37.Tämän käytännön määräysten täytäntöönpanoon ja tulkintaan sovelletaan Suomen lakia.

38.Tämä käytäntö ei ole yrityksen ja sinun välinen sopimus käyttäjän henkilötietojen käsittelystä. Tämän käytännön mukaisesti yritys ilmoittaa sinulle henkilötietojesi käsittelyn periaatteista yrityksessä, joten yhtiöllä on oikeus muuttaa yksipuolisesti ja (tai) täydentää tätä käytäntöä milloin tahansa.

39.Muutokset ja (tai) lisäykset käytäntöön tulevat voimaan, kun ne on julkaistu yrityksen verkkosivuilla.

40.Jos jokin tämän käytännön määräys raukeaa tai julistetaan mitättömäksi, muut määräykset pysyvät voimassa.